Rikoksesta epäillyn/syytetyn puolustajasta

Moni on saattanut, ihmetellen tai ei, huomata tällä viikolla alkaneessa terroristi-oikeudenkäynnissä, että Turun puukotuksista syytetty marokkolaismies on ikään kuin itse myöntänyt olevansa terroristi mutta hänen puolustajakseen määrätty asianajaja on silti kiistänyt moisen. Miten tämä on oikein mahdollista?

No, itse asiassa varsin helposti. Puolustajalla tarkoitetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 2 luvun 1 §:n mukaista puolustajaa. Kyseinen pykälä kuuluu seuraavasti:

Rikoksesta epäillyllä on oikeus itse huolehtia puolustuksestaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä.

Epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos:

1) häntä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen; tai

2) hän on pidätettynä tai vangittuna.

Epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta, kun:

1) epäilty ei kykene puolustamaan itseään;

2) epäilty, jolla ei ole puolustajaa, on alle 18-vuotias, jollei ole ilmeistä, ettei hän tarvitse puolustajaa;

3) epäillyn valitsema puolustaja ei täytä puolustajalle asetettavia vaatimuksia tai kykene asianmukaisesti puolustamaan epäiltyä; tai

4) siihen on muu erityinen syy.

Käytännössä asia menee useimmiten sillä tavalla, että jos 1. momentin mukaiset edellytykset täyttyvät, rikoksesta epäilty (tai syytetty) voi itse pyytää puolustajan määräämistä, mikä käytännössä tapahtuu siten, että syytetty hakeutuu valitsemansa lakitoimiston puheille ja lakimies hoitaa puolustajan määräyksen hakemisen. Puolustajaan on aina oikeus, jos epäillään tai syytetään rikoksesta, josta vaadittu rangaistus on vähintään neljä kuukautta vankeutta. Tällaisia rikoksia ovat käytännössä kaikki rikokset, joiden nimikkeessä on sana ”törkeä” (lukuun ottamatta törkeää rattijuopumusta tai törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista), sekä itsestään selvästi vakavat henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset. Tällöin puolustajan palkkio maksetaan aina valtion varoista, mutta mikäli syytetty todetaan syylliseksi (ja hänen tulotasonsa sen salli), voidaan tuomittu velvoittaa maksamaan takaisin puolustajan palkkion valtiolle.

Kuitenkin esimerkiksi silloin, kun rikos ei ole aivan vähäinen ja epäiltynä on alaikäinen tai syytetty ei muista syistä kykene huolehtimaan omasta puolustuksestaan, puolustaja voidaan (ja pitäisi) määrätä viran puolesta. Käytännössä se tapahtuu usein niin, että tuomioistuin soittaa tietylle lakimiehelle ja kysyy, kiinnostaisiko tämmöinen homma. Kyllähän lakimiehiä yleensä kiinnostaa, kun maksaja on varma. Puolustaja työskentelee aina valtion asetuksen mukaisella palkkiolla (läht. koht. 110e/tunti) eikä hänellä ole oikeutta laskuttaa päämieheltään tai keneltäkään muultakaan mitään tuon summan päälle. Ihan ok veloitus useimmissa asioissa, vaikka ei useimpien toimistojen täyteen veloitukseen pääsekään.

Jos nyt viimein päästään ensimmäisessä kappaleessa esitettyyn kysymykseen, miksi puolustaja sitten voi kiistää päämiehensä syyllisyyden jopa tämän myöntämisestä huolimatta? Se johtuu tietyssä mielessä puolustajan roolista. Puolustaja on velvollinen huolellisesti hyvää asianajotapaa noudattaen valvomaan päämiehensä etua ja oikeutta sekä siinä tarkoituksessa edistämään asian selvittämistä. Puolustaja voi ja hänen täytyy ajaa päämiehensä puolustusta parhaaksi näkemällään tavalla, tarvittaessa vaikka päämiehensä myöntämisestä poikkeavasti. Ei ole ollenkaan tavatonta, että syytetty myöntää rikoksen, jota hän ei selvästi ole tehnyt, esimerkiksi pelätessään oikean rikoksen tekijän kostoa tms. Tällöin puolustajan velvollisuus on kiistää syyte jopa päämiehensä myöntämisestä poiketen. Vääräleuka voisi tietysti kysyä, onko päämiehen edun mukaista, että oikea syyllinen Ville Vaimonhakkaaja tuomitaan ja hän vapauduttuaan listii sitten syylliseksi kaavaillun tahon kun joutuikin itse kärsimään tuomion, mutta se on semmoista.